Ensimmäiset parit on vihitty kauppakeskuksen parkkihallissa

Moni haluaa tehdä tänään 11.11.11 jotakin ikimuistoista. Naimisiin menijöille Kannelmäen seurakunta tarjoaa tänään erikoisen vihkimispaikan.

Ensimmäinen pari, Marle Saksman ja Juha-Ville Salin päättivät sinetöidä kymmenen vuoden yhteiselon Prisman perheparkkiruudussa drive in -tyyliin.

– Näin vihkipaikasta lehti-ilmoituksen ja innostuin siitä. Juha luuli minun seonneen, kun sanoin, että mennään parkkihallissa naimisiin, Marle Saksman kertoo nauraen.

Tilaisuus houkutteli aamupäivällä paikalle runsaasti tiedotusvälineitä. Harvassa häissä paikalla on enemmän kuvaajia ja toimittajia kuin itse häävieraita.

Parkkihallin lisäksi seurakunta vihkii pareja kauppakeskuksessa sijaitsevassa toimitilassaan, missä ajanvarausta ei myöskään tarvita.

Ensimmäiset parit olivat odottamassa pappia jo aamukymmeneltä.

– Olin matkalla töihin, kun minulle soitettiin ja pyydettiin kiiruhtamaan töihin, pappi Kaisa Hirvonen kertoo.

Maagisella hetkellä, tasan kello 11 kolme paria vihittiin yhtä aikaa. Kannelmäen kirkolla pareja oli vihittävänä samalla kellonlyömällä kymmenkunta.

Tänään Kannelmäen kirkossa pääsee vihille aina kello 23 saakka - kaksin tai yhdessä muiden parien kanssa. Oman vihkimisajan voi varata kello 14 saakka.

Kannelmäen seurakunnan kirkkoherra Sakari Enrold sanoo, että moni pari oli kysynyt etukäteen ainutlaatuisesta vihkimistilaisuudesta. Koska ennakkoilmoittautumista ei ole vaadittu, tänään vihittävien parien määrä on vielä arvoitus.

Seurakunta evästää tuoreet vihkiparit Raamatulla ja leivällä. Kauppakeskus tarjoaa pareille suklaata.

Lue myös:

    Uusimmat