Ensimmäinen jäänmurtaja liikkeelle

Normaalitalvina jäänmurtajat lähtevät liikkeelle jo marraskuun lopussa. Tänään Kontio-alus lähtee turvaamaan liikennettä Perämerelle, missä jäät ovat vaikeuttaneet laivojen kulkua satamiin.

Jäänmurtokausi on alkanut poikkeuksellisen myöhään. Kontio lähti tänään ensimmäisenä jäänmurtajana Helsingin Katajanokalta Perämerelle varmistamaan Tornion, Oulun ja Kemin liikennettä. Aluksen on määrä saapua perille huomisaamuna.

Keskimäärin jäänmurtokausi alkaa Suomessa jo marraskuun lopulla. Lämpimän alkutalven takia murtajia ei ole tänä talvena aikaisemmin tarvittu. Väyläalus Letto on ollut avustamassa heikkotehoisia aluksia aluksia Perämerellä jo viime viikosta lähtien.

Perämeren pohjukan sisäsaaristossa on tällä hetkellä 5-20 sentin paksuista jäätä, jota eteläiset tuulet ovat jonkin verran ahtauttaneet. Seuraava jäänmurtaja lähetetään Perämerelle säiden mukaan viikon tai kahden kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

(tänään)

(4.1.2007)

Lue myös:

    Uusimmat