Ensi yönä tulee jälleen uusi lumipyry

Huomisaamun liikenne ajetaan eteläisessä Suomessa pitkälti lumipyryn jälkeisessä liukkaudessa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

– Lunta tulee yöllä etelässä ja lännessä, ja lumisade liikkuu aamun aikana koilliseen. Sadealue on hieman heikompi kuin tiistaiaamun sade, mutta kulkee lähes samalla reitillä.

– Etelässä lunta tulla tupsahtaa noin 5 senttimetriä ja Kaakkois-Suomessa noin 10 senttiä.

– Pääkaupunkiseudulla lumisade näyttäisi loppuvan aamukuuden aikaan. Teiden kunnossapitotoimenpiteet ajoittuvat siis juuri aamuruuhkaan.

Päivällä etelään voi tulla mereltä vielä uusia lumikuuroja.

Kaakkois-Suomessa lunta tulee vielä aamuliikenteen aikaan.

– Päivän mittaan sadealue heikkenee liikkuessaan koilliseen ja maan pohjoisosaa kohti.

Huomenna illalla lunta sataa heikosti maan pohjoisosassa.

Märkää lunta luvassa

Lämpötilat pysyttelevät huomenna etelässä nollan tienoilla, mikä on lapsille hyvä uutinen.

– Märkää lunta on tiedossa eli todellinen lumiukkokeli, sanoo Rintaniemi.

Lännessä on pari astetta pakkasta, idässä ja pohjoisessa noin 15 astetta.

Torstaina on luvassa poutapäivä, ja perjantaina tulee taas lunta.

– Perjantaina koko maan yli pyyhkäisee uusi lumipyry. Merialueilla voi myös myrskytä.

Seuraa lumipyryn etenemistä MTV:n sääsivuston sadetutkasta. 

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet: 





Uusimmat