Ensi vuoden urkuviikolla tähtiurkurien kavalkadi

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi palaa ensi vuonna Lahden kansainvälisen urkuviikon taiteelliseksi johtajaksi.

Aiemmin vuosina 1990-98 urkuviikkoa johtanut Kiviniemi aikoo ensi vuonna esitellä läpileikkauksen tuosta jaksosta eli ensi vuonna Lahdessa esiintyy maailman tähtiurkurien kavalkadi.

Urkutaitelija Kalevi Kiviniemi konsertoi ja levyttää eri puolilla maailmaa siksi paljon, ettei hänen aikansa enää ensi vuoden jälkeen riitä Lahden urkuviikon johtamiseen. Hänen seuraajastaan ei vielä ole tehty päätöstä.

Kaksi viime vuotta hänen sijaisenaan on ollut sveitsiläinen Guy Bovet. Ensi vuonna Lahdessa nähdään mm. viikon moninkertainen vierailija ranskalainen Olivier Latry, joka on Pariisin Notre Damen katedraalin pääurkuri.

Latry on Kiviniemen mukaan yksinkertaisesti maailman johtava urkutaiteilija. Kiviniemi itse aikoo omassa konsertissaan kokeilla Lahden Ristinkirkon akustiikan muuntamista sähköisen äänentoiston keinoin, jolloin tila kuulostaa kolme kertaa suuremmalta katedraalilta.

Oopperalaulaja Jorma Hynnisellä ja Kiviniemellä on jälleen ensi vuonna yhteiskonsertti Merikanto-Sibelius-ohjelmalla. Urkutaiteilija Kiviniemellä on vuosittain noin sata esiintymistä eri puolilla maailmaa. Esiintymisiä ja levytyksiä on jo nyt samaan tahtiin sovittu seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Vielä tällä viikolla hän esiintyy Sveitsin Sionissa, jossa on maailman vanhimmat soittokelpoiset urut. Sen jälkeen hän konsertoi kaksi viikkoa eri puolilla Saksaa.

Meneillään oleva Lahden 28. kansainvälinen urkuviikko päättyy ensi sunnuntaina.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat