Ensi vuoden joulusiivouksesta vähemmän kotitalousvähennystä

Joulusiivouksen teettämisestä saa ensi vuonna vähemmän kotitalousvähennystä kuin tänä vuonna. Kustannusten hyvitettävä osuus pienenee vuodenvaihteessa 60 prosentista 45:een.

Lisäksi kotitalousvähennyksen enimmäismäärä pienenee. Kun tänä vuonna vähennystä saa 3000 euroon asti, ensi vuonna suurin mahdollinen määrä on 2000 euroa.

Uudistuksesta sovittiin jo kesällä Jyrki Kataisen (kok) hallituksen muodostamisen yhteydessä. Taustalla on tarve saada valtiolle lisää veroeuroja myös sitä kautta, että kansalaisten saamia verovähennyksiä pienennetään.

Rakennusalan mukaan vähennyksen pienentäminen voi johtaa siihen, että entistä suurempi osa esimerkiksi kotien remonteista teetetään pimeästi.

Vähennystä saa kotitalous- ja hoitotyöstä, kunnossapito- ja peruspalvelutyöstä sekä tietotekniikan asennus- ja neuvontapalveluista. Esimerkiksi digiboksin asentaminen kelpaa vähennykseen.

Tilastokeskuksen mukaan kotitalousvähennystä hyödyntävät yleisimmin yli 75-vuotiaat. Vähennys on ollut käytössä vuodesta 1997.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat