Ensi viikon sää: Viimaa ja pakkasta – loppuviikolla täyskäännös säätyypissä?

Pakkaset jatkuvat ensi viikolla ja tuntuvat paikoin tätä viikkoa kylmemmiltä purevan tuulen takia. Loppuviikolla on mahdollista, että säätyyppi muuttuu lauhemmaksi lumisateiden mukana.

Tänä viikonloppuna pakkaset heikkenevät väliaikaisesti maan etelä- ja keskiosassa, mutta pohjoisessa pakkanen on kireää.

Ensi viikolla Suomi kuuluu edelleen kylmän korkeapaineen vaikutuspiiriin ainakin viikon puolivälin yli.

– Pakkanen kiristyy uudestaan viikonlopun jälkeen etelässäkin ja ensi viikon aikana hyytävä tuuli voimistuu, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa pakkasta on 10-15 astetta, öisin voidaan käväistä 20 asteessa. Lapissa pakkaslukemat vaihtelevat 10 ja 30 asteen välillä, öisin selkeillä alueilla pakkanen voi kiristyä yli 30 asteen. Sää on koko maassa poutaista ja pilvisyys vaihtelee.

Viikon puolivälissä yöt alkavat kylmetä maan keskivaiheillakin niin, että pakkanen voi käväistä yli 30 asteessa erityisesti maan itäosassa. Pohjoisessa yön alimmat lukemat voivat laskea -35 asteen kylmemmällekin puolelle.

– Keskiviikosta alkaen kaakkoisviima voimistuu erityisesti maan etelä- ja länsiosassa. Tuuli saa sään tuntumaan hyytävältä erityisesti rannikoilla. Sää voi tuntua kymmenisenkin astetta mittarilukemia kylmemmältä, toteaa Markus Mäntykannas.

Torstaihin asti sää näyttäisi jatkuvan poutaisena ja osittain selkeänä.

– Voi olla, että loppuviikon aikana idän korkeapaine antaa vähitellen periksi ja lännestä pääsee leviämään lauhduttavia lumisateita ainakin maan etelä- ja länsiosaan. Ehkä saadaan ihan kunnon lumipyry ja selvästi lauhempaa ilmaa, mutta idässä ja pohjoisessa kireät 20-35 asteen pakkaset saattavat jatkua vielä loppuviikonkin ajan, toteaa Markus Mäntykannas.

Ensi viikosta näyttäisi tulevan jälleen 10-15 astetta keskimääräistä kylmempi valtaosaan maata.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Lue myös:

    Uusimmat