Ensi viikon jälkeen talviset pakkaset ovat ohi – alkaako sitten kevät?

Talvi tulee ensi viikolla takaisin eteläiseen Suomeen. MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että sää kylmenee selvästi.

– Luntakin sataa ensi viikolla etelässä, joten hiihtolomalaisten kannalta tilanne näyttää hyvältä, Mäntykannas sanoo.

Kuukausittainen sääennuste etenee viikon sykleissä, ja ensi viikon ennusteesta näkee selvän poikkeaman kylmempään suuntaan.

Mäntykannas kertoo, että ensi viikolla kylmiksi jäävät Suomi, Ruotsi ja yleisesti Pohjois-Eurooppa. Lämpimämpi ilma painuu Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Siperiassa puolestaan on lauhaa ja lämmintä.

Suomen ylle saapuvat hiljalleen lauhemmat länsi- ja lounaisvirtaukset. Ensi viikon viileämmän jakson jälkeen maaliskuun alussa sää näyttäisi kuukausiennusteen mukaan lauhtuvan.

– Kevät ei kuitenkaan varsinaisesta vielä ala, mutta kovimmat pakkaset ovat ensi viikon jälkeen ohi. Sitten näyttäisi lauhtuvan, Mäntykannas kuvaa.

Mäntykannaksen mukaan poikkeama säässä ei ole suuri, mutta maaliskuun alussa ollaan monin paikoin plussalla.

– Kahdella viimeisellä viikolla kuukausiennusteessa ei ole selvää signaalia kylmempään, eikä lämpimämpään suuntaan.

Sateisuuden näkökulmasta kuukausiennusteessa ei Mäntykannaksen mukaan ole merkittävää poikkeamaa.

– Nyt ensi viikolla kaikki sateet tulevat lumena etelässäkin.  

 

Lue myös:

    Uusimmat