Ensi viikolla sää aiheuttaa päänvaivaa pukeutumista ajatellen

Ensi viikon alkupuoli tarjoaa hyviä uutisia aurinkoisen kevätsään ystäville Etelä- ja Keski-Suomessa. 

Sää on alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa melko aurinkoista ja ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpää. 

MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että Etelä-Suomessa päästään päivisin selvästi yli kymmenen asteen lukemiin. Maan keskiosassakin päästään kymmenen asteen tuntumaan. 

-Mutta öisin on jopa pakkasta ja aamulla kestää pitkään ennen kuin lämpötila pääsee kohoamaan päivän lukemiin. Eli kyseessä on juuri sellainen ”mitä sitä päälleen pukisi –sää”, toteaa Rintaniemi.

Pohjoisessa sen sijaan voi alkuviikolla sataa lunta ja keskiviikon jälkeen sää muuttuu sateiseksi etelässäkin, mutta sää ei kuitenkaan viilene. Samalla yöt lämpenevät.  

Pekka Pouta ennustaa loppuviikon sään 2:19

Lue myös:

    Uusimmat