Ennuste: Talous kasvaa ennakoitua enemmän

Palkansaajien tutkimuslaitos nosti ennustettaan bruttokansantuotteen kasvusta 3,8 prosentista 5 prosenttiin. Talouskasvu kohentaa myös työllisyyttä.

Suomen bruttokansantuote nousee tänä vuonna selvästi ennakoitua enemmän. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan talouskasvu kiihtyy yli 5 prosenttiin. Viime keväänä tutkimuslaitos ennakoi bruttokansantuotteen kasvavan 3,8 prosenttia.

Kokonaistuotanto kasvaa 2,2 prosenttiyksikköä nopeammin kuin viime vuonna. Viime vuonna taloutta söi metsäteollisuuden seisokki, josta johtuu noin prosenttiyksikkö kasvusta.

Ennustepäällikkö Eero Lehdon mukaan ennusteen voimakas nosto johtuu tarkentuneista taloustilastoista ja talouden näkymien parantumisesta. Suotuisaa kehitystä on ylläpitänyt maailmantalouden reipas kasvu ja Suomen teknologiateollisuuden hyvä menestys kansainvälisessä kilpailussa.

Ensi vuonna PT arvioi bruttokansantuotteen kasvun hidastuvan 3,5 prosenttiin.

Myös työllisyys kasvaa

Voimakas talouskasvu parantaa työllisyyttä. Työllisten määrä kasvaa ennusteen mukaan 38 000 hengellä viime vuodesta. Hallitus jää noin 10 000 työpaikan päähän tavoitteestaan, 100 000 uudesta työpaikasta, arvioi PT.

Työttömyysaste laskee tänä vuonna 7,7 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 7,3 prosenttiin.

Työllisyysaste kohoaa PT:n arvion mukaan prosenttiyksikön 69,0 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 69,4 prosenttiin.

Valtion varauduttava pahaan päivään

Palkansaajien tutkimuslaitos varoittaa hätiköivistä veronalennuksista. Sen mukaan verotulojen odotettua parempi kertymä kannattaa käyttää julkistalouden aseman vahvistamiseen, kuten tehtiin 1990-luvun loppupuolella.

- Valtion pitäisi varautua huonompiin aikoihin, minkä vuoksi esimerkiksi veronalennuksissa ei kannata edetä lyhytnäköisesti. Päähuomio on suunnattava verorakenteeseen. Pääomatulojen veroprosentti on matala ansiotuloverotuksen tasoon nähden, ennustepäällikkö Eero Lehto sanoo.

Epäsuhta vääristää Lehdon mukaan tulonjakoa ja saa aikaan verokeinottelua. Pääomatulojen verotusta voitaisiin maltillisesti kiristää ja ansiotulojen verotusta vastaavasti lieventää niin, ettei kokonaisverokertymä juuri muuttuisi, arvioi Lehto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat