Ennuste: +10 astetta häämöttää sateiden jälkeen – kevät vauhtiin

Tämän viikon harmauden ja sateiden jälkeen ennusteissa näkyy jo 5-10 asteen lämpötiloja ja aurinkoa sunnuntaina ja ensi viikon alussa.

Lämpöä edeltää kuitenkin vielä monta harmaata päivää, yöpakkasillakin käydään ennen viikonloppua koko maassa.

Etelään saapunut räntä- ja vesisadealue leviää tiistaipäivän ja illan aikana maan keskiosaan, missä sade tulee veden lisäksi myös räntänä ja paikoin lumena. Lapin itärajalla ja Koillismaalla tulee päivän aikana heikkoja lumisateita. Ensi yönä maan keski- ja pohjoisosassa sataa lunta, joten ajokeli huononee aamuksi.

Keskiviikkona matalapaine on Suomen yllä ja sateita voi tulla koko maassa. 

– Etelässäkin taivaalta voi tulla räntää tai lunta, mutta tuskin siitä paljoa maahan jää. Maan keski- ja pohjoisosassa sataa lunta, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Torstain vastaisena yönä pakkasta voi olla muualla paitsi aivan eteläisimmässä Suomessa, perjantain vastaisena yönä pakkaset ovat mahdollisia koko maassa.

Torstai on poutainen päivä, aurinkokin saattaa pilkahtaa. Perjantai ja lauantai ovat länsivirtauksen päiviä, jolloin pilvisyys lisääntyy. Perjantaina heikot sateet ovat mahdollisia: etelässä sateet ovat vettä, muualla lunta.

Sää lämpenee sunnuntaina

Tämän hetken ennusteen mukaan sää näyttää lämpenevän selvästi sunnuntaina. Viikonloppu on kuitenkin tuulinen, etenkin Perämeren tienoilla ja tuntureilla.

– Tarvitaan voimakas tuuli tuomaan meille lämmintä ilmaa ja sitä näyttää kiertyvän aina tropiikista asti. Sunnuntain lämpötilan ratkaisee pilvisyys, joka voi vielä alkuun olla runsasta. Jos aurinko pääsee paistamaan, voidaan lounaassa päästä jo +10 asteen tienoille. Ja jos ei vielä sunnuntaina päästä jossain kymmeneen asteeseen, niin todennäköisesti ensi viikon alussa, jolloin föhntuuli puhaltaa tuoden meille lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, toteaa Liisa Rintaniemi.

Helmikuun 10. päivä Kaarinassa mitattiin jo +9,6 astetta. 

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon.






Uusimmat