Ennätysyleisö todisti IFK Mariehamnin avausvoittoa liigassa

IFK Mariehamn
IFK Mariehamn
Julkaistu 28.04.2005 22:21(Päivitetty 29.04.2005 11:36)

Jalkapalloliigan tulokasjoukkue IFK Mariehamn kokosi avausotteluunsa RoPS:aa vastaan komean ennätysyleisön, 2768 katsojaa. Joukkue ei pettänyt kannattajiaan, vaan otti niukan 1-0-voiton Erik Sandvärnin toisen jakson osumalla.

Ottelun alussa RoPS pääsi hallitsemaan lievän hermostuneisuuden leimatessa IFK:n otteita. Vartin pelin jälkeen IFK sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja puolen tunnin jälkeen kotijoukkueella oli painostusjakso. Tauon alla peli kuitenkin taas tasaantui ja tauolle mentiin maalittomissa numeroissa.

Toinen jakso alkoi IFK:n lievällä hallinnalla, mutta maalit olivat edelleen tiukassa. 77. minuutilla numerot taululla kuitenkin muuttuvat. David Carlsson antoi hyvän sisäänpäin kiertäneen kulmapotkun ja toppari Sandvärn puski takatolpalta IFK:n liigahistorian ensimmäisen osuman.

Tappioasemassa RoPS pyrki nostamaan peliä, mutta IFK oli saanut maalistaan ylimääräistä virtaa ja oli jopa lähempänä toista maalia kuin RoPS tasoitusta.

- Ansaittu voitto pelitilanteisiin ja maalipaikkoihin nähden, IFK:n päävalmentaja Pekka Lyyski sanoi.

RoPS:n päävalmentaja Mika Lumijärvi sanoi IFK:n voiton avaimiin kuuluneen kotiyleisön kannustuksen, joka kohdistui positiivisena myös vierasjoukkueeseen.

- Oletan, että muillakin joukkueilla tulee olemaan vaikeaa täällä. Yleisö tukee IFK:ta erittäin hyvin ja on se kuuluisa 12:s pelaaja joukkueelle, Lumijärvi sanoi.

IFK Mariehamn - RoPS 1-0 (0-0)
78. Erik Sandvärn (David Carlsson) 1-0

Erotuomari: Jouni Hyytiä.
Yleisöä: 2768.

IFK Mariehamn:
Sami Sinkkonen, Jens Polviander, Peter Holm, Jani Lyyski (11. Andre' Hansell), Erik Sandvärn, Daniel Ahnström (74. Tommy Wirtanen), Sebastian Wiklander, Kristoffer Weckström, Johan Carlsson, Mika Niskala, Peter Lundberg (65. David Carlsson).

RoPS:
Jani Viander, Petri Jalava, Matti Kilpelä (71. Matti Kutila), Dejan Godar (v), Juha Majava, Janne Mahlakaarto, Antti Peura (v) (87. Ville Ylipaavalniemi), Markus Paija, Panu Kuusela, Lulezim Avdija, Zeddy Saileti.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

IFK Mariehamn