Ennätystalvi testaa auramiehen pinnaa

Lunta, lunta ja sitten vielä vähän lisää lunta. Vaan mitäpä miettivät ennätyksellisen lumituiskun keskellä katujen kunnossapitäjät?

Aulis Palokas Helsingin auraustöitä hoitavasta Starasta vakuuttaa, että auramiehen pinna ei ole vielä kiristynyt liiaksi lumentulon takia.

- Mutta kyllähän tämä jo huolestuttaa, että lumitilat loppuu kohta koko pääkaupunkiseudulla. Kun vielä tuolta naapurikunnista paineet kääntyvät tänne Helsinkiin päin, niin tilanne on kyllä aika uskomaton.

Varsinkin etelässä lumen siivoamisesta on tullut melkoinen urakka.

- Tilanne on ollut erittäin poikkeuksellinen ensinnäkin talven alkamisajankohdan osalta, kun talvi alkoi niinkin aikaisin kuin marraskuussa.

Esimerkiksi Helsingissä lumen aurauksia on myös tähän mennessä tehty jo enemmän kuin normaalitalven aikana.

Kutsu lumitöihin saattaa tulla minä viikonpäivänä tahansa.

- Viikonloppuna varallaolovalmius on tosin hiukan heikompi kuin viikolla, mutta sekä kuljettajien että työnjohdon varallaolo alkaa puoliltaöin. Liikkeelle päästään noin yhden tunnin kuluessa hälytyksestä.

Helsingissä tunnissa saadaan liikkeelle satojen autojen armeija aurauskoneita, kuorma-autoja ja muuta kalustoa.

"Ennen kuutta ei saa kolistella, mutta puoli seitsemältä pitää olla katu puhdas"

Pientä ihmetystä auramiehessä herättää joskus kuultu palaute, jonka mukaan liian aikaisin saisi aura-autolla kolistella, mutta työmatkalle lähtiessä tien pitää silti olla jo puhdas.

- Kyllä tällainen ajattelu tuntuu hieman kohtuuttomalta auraajasta. Näin poikkeuksellista talvea varten pitäisi olla omanlainen toimintamalli, joka on 24 tuntia vuorokaudessa tunnin lähtövalmiudella.

Palokas toivookin kaupunkilaisilta malttia tänä talvena.

- Asukkaiden ja katujenkäyttäjien tulisi ymmärtää, että kaikkia käytäviä ei nyt millään voida tyhjentää. Koko Etelä-Suomesta ei löydy sellaisia paikkoja, mihin saataisiin pääkaupunkiseudun lumet mahtumaan. Täällä ollaan jo nyt hätää kärsimässä lumitilojen ja lumenvastaanottopaikkojen kanssa.

Auto vs. aura - kumpi voitti?

Runsasluminen talvi on aiheuttanut myös melkoisen hinaussirkuksen, kun autoja on jouduttu siirtelemään aurauksen tieltä tavallista useammin. Palokkaan mukaan autoilijat voisivatkin pohtia tarkemmin sitä minne autonsa jättävät.

- Omakotitaloalueilla autoille pitäisi tehdä paikka omalle pihalle, niin että autot saadaan pois ajoradoilta. Myös sitä voisi miettiä, täytyykö sen auton olla juuri oman talon kohdalla vai voisiko sen jättää jo puhdistetulle kadulle.

Palokas muistuttaa myös, että autot tulisi jättää mieluummin vain yhdelle puolelle tietä, jos ajoradan molemmilla puolilla on käytävä.

- Ongelma on aina se, että autoja on molemmilla puolilla, jolloin kummaltakaan puolelta ei päästä hoitamaan käytävää. Ja jos käytävä on vain yhdellä puolella, niin auto pitäisi jättää käytävättömälle puolelle, hän opastaa.

Hankalasti puhdistettavien katujen ohella myös pihalumi aiheuttaa auraajille ongelmia

- Lähes sataprosenttisesti kiinteistöt työntävät pihalumia ja porttilumia ajoradoille tai yleensä katualueille. Ja sen jälkeen ongelma on valmis. Sitten kun katuja aurataan, niin väkisin tulee tilanne vastaan, että lumet menevät takaisin portille ja sieltä ne työnnetään taas kiinteistön toimesta ajoradalle. Ja siinä sitä sitten työnnellään edestakaisin.

Vaikka lumi ei vielä ole hermoja vienytkään, niin lopputalven säästä auramiehellä on yksi selkeä toive:

- Kaunis, vähäsateinen pakkastalvi - se on se unelma katujen kunnossapitäjälle.

Lue myös:

    Uusimmat