Ennätysnopea matka: Uusi miehistö avaruusasemalle 6 tunnissa

Uusi kolmihenkinen miehistö on saapunut kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle eilen.

Kahden venäläisen kosmonautin ja yhden amerikkalaisen astronautin ryhmältä kului matkaan vain alle kuusi tuntia. Yksikään toinen lento ei ole ennättänyt yhtä nopeasti Maata kiertävälle avaruusasemalle.

Aiemmin matkat ovat kestäneet yli kaksi vuorokautta, sillä avaruusalukset ovat kiertäneet Maan noin kolmekymmentä kertaa ennen asemalle telakoitumista. Uuden teknologian ansiosta oli nyt mahdollista käyttää lyhyempää reittiä, ja kierroksiakin tarvitsi tehdä tällä kertaa vain neljä. Nopeampi lento vaatii myös miehistöltä tarkkuutta Sojuz-aluksen ohjaamisessa.

Uuden miehistön on tarkoitus viipyä asemalla viiden kuukauden ajan. Heitä odotti asemalla kolmen hengen kansainvälinen ryhmä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat