Ennakkoäänestys päättyy tänään – MTV:n Vaalikone auttaa ehdokasvalinnassa!

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tänään.

Äänestää voi iltaan asti yli 900 ennakkoäänestyspaikassa. Niitä on muun muassa kunnan- ja kaupungintaloissa, kirjastoissa, kauppakeskuksissa sekä posteissa. Ulkomailla ennakkoäänestys päättyi jo sunnuntaina.

Äänestäessä täytyy olla mukana kuvallinen henkilötodistus.

Varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai.

Äänestysuurnilla kävi eilen yli 244 000 kansalaista.  Äänestysprosentti on nyt 24,8, kun se vuonna 2011 vastaavana aikana oli 23,8.  

Innokkaimmin uurnilla on tähän mennessä käyty Lapin vaalipiirissä, jossa äänensä on käynyt antamassa reilut 31 prosenttia äänioikeutetuista.

Kokeile MTV:n Vaalikonetta!

MTV Uutisten Vaalikoneen avulla on helppo löytää ehdokas, jonka arvot ja ajatukset ovat mahdollisimman lähellä omia.

Vaalikoneeseen on tänä keväänä valittu 33 kysymystä eri aihepiireistä. Kysymyksissä painottuu vaalikauden aikana esiin nousseet aiheet, kuten turvallisuuspolitiikka, maahanmuutto, talouspolitiikka sekä työ- ja perhe-elämä.

MTV:n vaalikoneen kautta äänestäjä saa laajan kuvan ehdokkaista ja puolueista. Kone tarjoaa sopivia ehdokkaita jokaisen kysymyksen jälkeen, ei vain lopuksi, joten ehdokkaisiin pääsee tutustumaan jo kesken vaalikoneen täytön.

Äänestäjä voi samalla vertailla omia ja ehdokkaansa valintoja sekä lukea avoimia vastauksia. Vastauksia pääsee tarkastelemaan myös puoluetasolla.

Vaalikoneessa on suorat linkit ehdokkaiden sosiaalisen median tileihin, kotisivuille sekä esittelyvideoon, mikäli ehdokas on nämä täyttövaiheessa lisännyt. Sekä ehdokas että äänestäjä pystyvät jakamaan MTV:n vaalikoneen tuloksen myös omilla some-tileillään.

Kaikki vaaleihin liittyvät uutiset löytyvät MTV Uutisten vaalisivuilta.

Vaalikoneen lisäksi sivustolla on julki kaikki vaaleihin ja politiikkaan liittyvät artikkelit, videot, suorat lähetykset sekä sosiaalisen median kommentit.

MTV:n vaalikoneen on toteuttanut ohjelmistotalo Zef.

Lue myös:

    Uusimmat