Ennakkoäänestäneitä jo lähes 11 prosenttia

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys jatkui perjantaina edelleen vilkkaana. Äänensä kävi antamassa 3,8 prosenttia äänioikeutetuista, yhteensä 150884 äänestäjää. Kolmantena ennakkoäänestyspäivänä äänestysvilkkaus nousi jo 11 prosenttiin.

Yhteensä yli 441000 kansalaista on jo tehnyt valintansa. Naiset äänestivät aktiivisemmin kuin miehet. Heitä kävi perjantaina uurnilla yli 85000, miehiä reilut 62000. Tähän mennessä 12 prosenttia naisista on äänestynyt, miehistä joka kymmenes.

Lapin äänestäjät ovat olleet aktiivisimpia. Siellä miltei 14 prosenttia on jo äänestänyt. Uudellamaalla jäädään alle 9 prosentin. Äänestysvilkkaus on noussut suuremmaksi kuin vastaavassa vaiheessa viime eduskuntavaaleissa. Silloin kolmanteen päivään mennessä äänesti 10,5 prosenttia äänioikeutetuista.

Ennakkoäänestys Suomessa jatkuu ensi viikon tiistaihin. Useat äänestyspaikat ovat avoinna myös lauantaina ja sunnuntaina. Äänestäminen ei ole sidottu kotipaikkakuntaan, vaan sen voi tehdä missä ennakkoäänestyspaikassa hyvänsä. Mukaan pitää ottaa henkilöllisyystodistus. Kotiin postitetun äänioikeusilmoituksen ottaminen mukaan ei ole pakollista, mutta se nopeuttaa toimitusta.

Ulkomailla ennakkoäänestys päättyy lauantaina. Viime eduskuntavaaleissa yli 40 prosenttia äänestäneistä äänesti ennakkoon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat