Mainos

Enestam: Työryhmä pohtimaan siviilipalvelusta

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam haluaa pysäyttää työministeriön ehdotuksen siviilipalvelusajan lyhentämisestä Suomessa. Sen sijaan ministeri haluaisi perustaa työryhmän, joka pohtisi perusteellisesti palvelusajan pituutta. Enestam sanoi maanantaina, ettei hän tiedä, kannattaako hallituksen enemmistö työministeri Tarja Filatovin ehdotusta lyhentää siviilipalvelusaikaa nykyisestä 13 kuukaudesta 11 kuukauteen.

-Se jää nähtäväksi. Toivon, että minun ehdotukseni työryhmästä saisi tukea. On aika lailla poikkeuksellista, että radikaaleihin muutosesityksiin ryhdytään yhden selvitysmiehen raportin perusteella, sanoi Enestam WEU:n ministerikokouksen yhteydessä Portossa Portugalissa. Filatov haluaisi, että hallitus jo kevään aikana antaisi esityksen eduskunnalle siviilipalvelusajan lyhentämisestä.

Enestamin avustajan mukaan puolustusministeri on esittänyt työministeriölle kirjeitse työryhmän perustamista. Erityisen huolestunut Enestam on tiedoista, että siviilipalvelus olisi mahdollista suorittaa myös kriisi- ja sota-aikana.
-Riippumatta siitä, olenko puolustusministeri vai en, niin kansalaisena olisin erittäin huolestunut siitä, jos tällaiseen olisi edes teoreettinen mahdollisuus. Enestam toisti näkemyksenään, että nykyinen 13 kuukauden palvelusaika on sopiva siviilipalvelukseen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.