Enestam toivoo kovia rangaistuksia eläinaktivisteille

Sisäministeri Jan-Erik Enestam haluaisi, että turkistarhoihin suuntautuneiden iskujen oikeuskäsittelyssä jaettaisiin tuomioita rangaistusasteikon kovimmasta päästä.

Eduskunnan kyselytunnilla otettiin tänään esille Kirkkonummella tapahtunut tuorein minkkien vapautusoperaatio. Enestam ja oikeusministeri Jussi Järventaus kertoivat, että harkittavana on elinkeinon harjoittamisen oikeutta vahvistava muutos rikoslakiin.

Enestamin mukaan keskusrikospoliisiin on perustettu erityisryhmä seuraamaan tutkintaa.
-Aina tällaisen iskun jälkeen käydään poliisin ja alan edustajien välillä neuvotteluja ja kehitetään menetelmiä, joilla turkistarhojen partiointi tulisi entistä tehokkaammaksi, Enestam huomautti.

Hän kuvaili Kirkkonummella tapahtunutta lähes 4000 minkin vapauttamista valtavaksi eläinten rääkkäämiseksi ja esitti toivomuksen, että julkinen mielipide tuomitsisi iskut "aivan toisella tavalla kuin toistaiseksi". Eläinaktivistien toiminnasta kysyi keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen.

Vihreä liitto tuomitsee iskun

Vihreä liitto tuomitsee jyrkästi Kirkkonummen minkkitarhaiskun ja vetoaa eläinsuojelijoihin, että nämä edistäisivät asiaansa laillisin keinoin. Liiton mukaan eläinten oikeuksia tulisi edistää lainsäädännön kautta. Liitto pelkää, että yleinen mielipide on vaikeampi saada eläinsuojelutyön taakse Kirkkonummen iskun kaltaisten tekojen jälkeen.

Myös Suomen lintuharrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi vetoaa eläinsuojeluaktivisteihin iskujen lopettamiseksi. Järjestö pelkää alueen lintujen puolesta ja muistuttaa, että luonnossa eloon jäävät tarhaminkit ovat syysmuuton lisäksi häiriöksi myös ensi kevään pesinnälle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat