Enestam: Tietoverkkojen luotettavuus taattava kriisin aikana

Puolustushallintoa kiinnostaa puolustusministeri Jan-Erik Enestamin mukaan, kuinka tietoverkkojen luotettavuus ja toimivuus voidaan taata poikkeusolojen aikana. Asia kiinnostaa myös koko valtioneuvostoa kokonaismaapuolustuksellisen näkökulman mukaisesti.

Ministeri Enestam käsitteli aihetta Sotatieteiden päivien avajaisissa Helsingissä. Hän totesi puolustusvoimilla olevan oma suljettu televerkkonsa, jonka on katsottu takaavan puolustusvoimien operatiiviset johtamisyhteydet myös kriisiaikoina. Puolustusvoimat on kuitenkin monin tavoin kytkeytynyt siviiliyhteiskunnan palveluihin. Yhteiskunta taas muuttuu koko ajan yhä riippuvaisemmaksi maailmanlaajuisista tietoverkoista.

Enestam katsoi, että tietoyhteiskunta ja tietosodankäynti aiheuttavat ristiriitaisia vaatimuksia. Tämä johtuu toisaalta puolustusvoimien yhä laajenevasta tarpeesta ylläpitää yhteyksiä kotimaiseen ja ulkomaiseen yhteistyöverkostoon. Toisaalta taas puolustusvoimien kriittiseltä, operatiiviselta johtamiselta vaaditaan erittäin korkeaa luotettavuusastetta.

Kaksijakoinen malli

Yksi mahdollinen ratkaisu voi Enestamin mukaan olla se, että yksi ja sama verkko ei vastaisikaan molemmista tehtävistä. Hallinnollisissa ja rauhanajan johtamiseen liittyvissä kysymyksissä puolustusvoimat voisi hyödyntää olemassa olevaa siviiliverkkoa. Kaikkein kriittisimpien johtamis- ja valvontajärjestelmien osalta puolustusvoimat ylläpitäisi vastakin omaa verkkoa toimivuuden takaamiseksi.

Enestam piti kuitenkin selvänä, että jatkossakin puolustusvoimien johtamisjärjestelmillä on eri periaatteisiin perustuvia varajärjestelmiä. Kiinteän viestiverkon ohella valmistaudutaan käyttämään erilaisia hajaspektrijärjestelmiä, suoria valo- ja kuparikaapeliyhteyksiä sekä yhtymän viestijärjestelmiä. Viimeisenä vaihtoehtona ovat varmaan vielä kunnon lähetitkin vanhaan tapaan.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat