Enestam: Maan kaksikielisyys vaarassa

RKP:n puheenjohtaja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam haluaisi palauttaa toisen kotimaisen kielen pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksiin.

Enestam sanoo STT:n haastattelussa, että jos haluamme Suomen säilyvän kaksikielisenä maana, meidän täytyy palata järjestelmään, jossa toinen kotimainen on pakollinen.

Hallitus sopi keväällä, että tilannetta arvioidaan uudelleen kuuden vuoden kuluttua.

Enestamin mielestä hallituksella on kuitenkin oltava valmiudet toimia huomattavasti nopeammin, jos abiturienttien kiinnostus kirjoittaa toinen kotimainen kieli edelleen laskee. Pikaratkaisuja ei ole odotettavissa.

Aiempaa harvemmat suomenkieliset abit ovat kirjoittaneet ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Kehitys on ollut vastaava myös ruotsinkielisissä kouluissa joissa kiinnostus suomen kieleen on laantunut viimekeväisen uudistuksen jälkeen.

- Tästä me varoitimme, ja tämän takia äänestimme uudistusta vastaan hallituksessa, Enestam sanoo.

Tilastot eivät kerro kaikkea, alueelliset erot ovat suuria, samoin erot sukupuolten välillä. Enestam muistuttaa, että toisen kotimaisen osaaminen on edellytys yliopisto-opinnoille.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi äskettäin tv-tentissä olevansa valmis palauttamaan pakollisen ruotsin kielen, jos nykyinen järjestelmä vaikuttaa kielteisesti Suomen kaksikielisyyteen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat