Enestam: Kansanäänestys Nato-jäsenyydestä tarpeeton

Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin mielestä Suomessa ei tarvita kansanäänestystä ratkaisemaan mahdollista Nato-jäsenyyttä. Enestam sanoo Ilta-Sanomissa, että ratkaisu Natoon liittymisestä olisi tehtävä eduskunnassa.

-Kansanäänestykseen liittyy aina se vaara, että ratkaisut tehdään enemmän tunteiden kuin viileän harkinnan pohjalta, hän arveli.

Liittyminen Natoon olisi Enestamista pienempi päätös kuin EU-jäsenyys tai talous- ja rahaliitto Emuun liittyminen olivat.

-Nato on vain yksi kansainvälinen järjestö muiden joukossa, Enestam perustelee.

Euroopan unioniin liittyessään Suomi luovutti unionille osan itsemääräämisvallastaan eli suvereenisuudestaan, mutta näin ei kävisi Natoon liityttäessä. Natossa päätökset tehdään yksimielisesti, eli pienikin maa voi estää Naton päätöksen, Enestam korostaa.

Enestam kiistää tulkinnat, että hän tai joku muu taho olisi ajamassa Suomea Naton jäseneksi vastoin kansalaismielipidettä. Hänestä puolustusministerin kuuluukin osallistua turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen keskusteluun.

-En ole missään esittänyt, että Suomen pitäisi liittyä Natoon, Enestam muistuttaa ja sanoo vain pyrkineensä korjaamaan virheellisiä käsityksiä.

Kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ovat vaatineet muun muassa ulkoministeri Erkki Tuomiojaja ministeri Suvi-Anne Siimes.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat