Energiatodistusten laatiminen on jäänyt viime tippaan

Energiatodistusten laatiminen on jäänyt monessa taloyhtiössä viime tippaan, kertoo Turun Sanomat. Energiatodistus tulee vuodenvaihteesta lähtien olla nähtävillä silloin, kun asuntoa myydään tai vuokrataan.

Lehden toimitus kävi vuoden ensimmäisenä sunnuntaina kuudessa asuntoesittelyssä, eikä yhdessäkään ollut energiatodistusta nähtävillä. Kiinteistönvälittäjät kertoivat kuitenkin, että todistus on tilattu ja saatavissa myöhemmin.

Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen kertoo Turun Sanomien haastattelussa, että energiatodistuksia teetettiin taloyhtiöissä vauhdikkaasti marras-joulukuussa.

Energiatodistus on jo viime vuoden alusta alkaen pitänyt liittää uusien talojen rakennuslupahakemukseen. Sen sijaan ennen vuotta 2008 rakennetuissa pientaloissa todistus on toistaiseksi vapaaehtoinen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat