Energiatodistus luokittelee rakennukset

Rakennusten energiankulutusta pyritään pienentämään yli viidenneksellä vuoteen 2010 mennessä.

Kiinteistö- ja rakennusmarkkinoille on valmistumassa energiatodistusjärjestelmä. Jatkossa tarvitaan energiatodistus, kun rakennus otetaan käyttöön, myydään tai vuokrataan. Järjestelmä liittyy laajempaan EU-direktiiviin, jolla ohjataan rakennuttajia tekemään vähän energiaa kuluttavia ja ympäristöystävällisiä taloja.

Lähes puolet Euroopan Unionin alueella käytettävästä energiasta kuluu rakennuksissa. EU-komissio on päättänyt pyrkiä vähentämään kulutusta yli viidenneksellä. Jäsenmaiden on otettava käyttöön energiatodistusjärjestelmä, jossa luokitellaan rakennus muun muassa lämmöneristyksen, lämmityslaitteiden, lämpimän veden jakelun ja valaistuksen mukaan.

Energiatodistus luokittelee rakennukset sen mukaan, paljonko ne kuluttavat energiaa ja kuinka ympäristöystävällisiä ne ovat. Energiatodistus on laadittava sekä vanhoista, että uusista asuin-, toimisto- ja liikerakennuksista.

Todistuksen edellyttämä energialuokitus voidaan tehdä osana kuntokartoitusta. EU edellyttää, että järjestelmä on valmis vuonna 2006 ja käytössä viimeistään vuonna 2009.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 09.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat