Mainos

Energiateollisuus varoittaa nousupaineista

Energiateollisuuden mukaan sähkön hinnan alhaisuus on väliaikaista. Viime vuonna sähkön kulutus oli vahvassa kasvussa.

Energiateollisuus ry:n mukaan sähkön kuluttajahinnoissa ei ole nyt nousupaineita lämpimän sään, täysien vesivarastojen ja alhaisten päästöoikeuksien hintojen vuoksi. Järjestö varoittaa kuitenkin, että nykyiset matalat markkinahinnat ovat poikkeuksellisia ja väliaikaisia.

Sähkön hintaa nostaa pitemmällä aikavälillä muun muassa päästökauppa, sillä Energiateollisuus arvioi ensi vuonna alkavan uuden päästökauppakauden nelinkertaistavan päästöoikeuksien nykyiset hinnat.

Sähkön käyttö oli viime vuonna vahvassa kasvussa Suomessa. Kyse on kuitenkin suureksi osaksi tilastoharhasta, sillä vuoden 2005 vertailulukua leikkasi metsäteollisuuden työtaistelu.

Energiateollisuuden mukaan sähkön kulutus palasi viime vuonna pidemmän ajan kasvukäyrälle, joka on 1,5-2 prosenttia vuodessa.

Kaukolämpö kallistui selvästi

Kaukolämmön hinta kohosi viime vuonna keskimäärin 7 prosenttia. Energiateollisuuden mukaan nousuun vaikutti eniten maakaasun korkea hinta. Maakaasu seuraa viiveellä öljyn hintakehitystä.

Sen sijaan kivihiilellä tai turpeella tuotetun kaukolämmön hinta kehittyi maltillisesti, mikä ohjasi lämmöntuottajat korvaamaan maakaasua muilla energialähteillä.

Maakaasun osuus tuotetusta kaukolämmöstä putosi korkean hinnan vuoksi peräti 6 prosenttiyksikköä, kun kivihiilen käyttö kohosi 4 prosenttiyksikköä. Maakaasu pysyi silti tärkeimpänä lämmön lähteenä kolmanneksen osuudellaan.

Keskihinnan nousun vaikutuksia vaimensi lämmin sää, joka leikkasi kulutusta syksyn lämmityskaudella. Kaukolämmön myynti kasvoi vain prosentilla, vaikka kaukolämpöverkkoon liittyi ennätysmäärä uusia asiakkaita.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.