Energiateollisuus: Päästökaupan hintavaikutuksia liioiteltu

Energiateollisuuden toimitusjohtajan mukaan sähkön hinnan korotuksia osattiin odottaa, kun päästökauppaan päätettiin ryhtyä.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen pitää sähkönkäyttäjiä edustavan Elfin arviota päästökaupan hintavaikutuksista liioitteluna.

Naukkarisen mukaan päästöoikeuksien hintataso vaikuttaa sähkön markkinahintaan noin 30-80 prosenttia. Päästöoikeuksien hintavaikutus sähkön keskimääräiseen hintaan jää hänen mukaansa noin 0,5-1,2 senttiin kilowattitunnilta.

Elfi sanoi tiistaina, että sähkön hinnannousun tuomat kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna itse päästökaupan kustannuksiin. Elfi arvioi sähkön hinnan nousevan ensi vuodesta alkaen 80-90 prosenttia tämän vuoden hintatasoon verrattuna.

Naukkarisen mukaan sähkön hinnan nousu oli odotettavissa, kun päästökauppaan ryhdyttiin.

- Päästökaupan tarkoituksena on tukea päästöttömiä ja vähäpäästöisiä tuotantomuotoja. Esimerkiksi bioenergian, tuulivoiman ja jätepolttoaineiden kilpailukyvyn parantaminen ja niiden laajeneva käyttö sähköntuotannossa edellyttää sähkön yleisen hintatason nousua, Naukkarinen sanoi kannanotossaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat