Energian kulutus ja päästöt lisääntyivät

Kulutuksen kasvu ei ollut täysin metsäteollisuuden varassa, myös muut teollisuuden alat sekä palvelut ja kotitaloudet lisäsivät tammi-kesäkuussa sähkön ja lämmön käyttöään.

Energian kulutus kasvoi Tilastokeskuksen mukaan tammi-kesäkuussa 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Samalla energian käyttöön liittyvät hiilidioksidipäästöt lisääntyivät 10 prosentilla.

Kovaan kasvulukemaan vaikutti kuitenkin metsäteollisuuden työtaistelu, jonka vuoksi energian kulutus jäi vuosi sitten tavanomaista pienemmäksi. Metsäteollisuus käytti vertailuluvun alhaisuuden vuoksi 25 prosenttia vuotta aiempaa enemmän energiaa.

Kulutuksen kasvu ei silti ollut täysin metsäteollisuuden varassa, sillä myös muut teollisuuden alat sekä palvelut ja kotitaloudet lisäsivät sähkön ja lämmön käyttöään. Asiaan vaikutti muun muassa edellistä vuotta kylmempi talvi.

Sähköä kulutettiin alkuvuonna yli 46 terawattituntia, kun vuotta aiemmin kulutus oli 42 terawattituntia.

Hiili nosti osuuttaan

Energialähteistä eniten osuuttaan nosti hiili, jota tarvitaan lauhdetuotannossa. Hiilen kulutuksen kasvu oli 34 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Puupolttoaineiden käyttö lisääntyi lähes kolmanneksella. Sen sijaan vesivoimaa saatiin 10 prosenttia vuotta aiempaa vähemmän. Sähkön nettotuonti lisääntyi suurin piirtein saman verran kuin vesivoiman tuotanto väheni.

Päästöt nousivat hiilen ja turpeen käytön lisääntymisen vuoksi. Päästöt olivat tammi-kesäkuussa 32 miljoonaa tonnia, kun vuotta aiemmin ne olivat 29 miljoonaa tonnia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat