Energiakysymykset Suomen ja Venäjän kestoaiheena

Venäjältä Suomeen rakennettava öljyputki nousi tärkeimmäksi aiheeksi ulkomaankauppaministeri Ole Norrbackin (r.) ja Venäjän kauppaministerin Georgi Gabunianin tapaamisessa tänään Helsingissä.

Putkesta on määrä valmistua ns. kahden sataman hanke, eli raakaöljyputki kulkisi Kirishistä Primorskin (ent. Koivisto) kautta Porvooseen. Kirishi sijaitsee Pietarista noin 100 kilometriä kaakkoon. Venäläiset ovat esittäneet, että putken rakentaminen voisi mahdollisesti alkaa jo tänä vuonna. Gabunianin mukaan valmistelevia rakennustöitä ei ole kuitenkaan vielä aloitettu Primorskissa. Myöskään öljyputken taloudellisia vaikutuksia ei ole vielä selvitetty.

Neuvotteluissa sivuttiin myös Suomen ja Venäjän välistä sähköntoimitussopimusta, joka on umpeutumassa ensi vuoden lopussa. Norrbackin mukaan sopimuksen jatkamisessa on vielä hintatasoon liittyviä erimielisyyksiä, sillä Venäjän hinnat ovat Suomelle liian korkeita, kun Suomi avasi sähkön hintakilpailun.

Gabunianin mukaan Suomen ja Venäjän välisen kaupan arvo oli viime vuonna noin viisi miljardia dollaria eli reilut 26 miljardia markkaa. Laskua edellisvuodesta on kymmenisen prosenttia. Samaan aikaan Venäjän kokonaiskauppa supistui 16-17 prosenttia. Norrback huomautti, että kaupan määrä kasvoi aina elokuuhun saakka noin 30 prosenttia, mutta on siitä lähtien vähentynyt 40 prosenttia. Syynä olivat Venäjän talousvaikeudet ja ruplan arvon romahtaminen. Lopullisia tilastoja ei vielä ole valmistunut.

Lipposen ja Primakovin tapaamista pohjustettiin

Aiemmin iltapäivällä Gabunian tapasi pääministeri Paavo Lipposen (sd.) pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa. Tapaamisessa pohjustettiin Lipposen ja Venäjän pääministerin Jevgeni Primakovin tulevaa tapaamista. Pääministerit keskustelevat Pietarissa 21. helmikuuta.

Kestoaiheena on Suomen ja Venäjän välinen energiayhteistyö. Tässä mukana ovat öljyputki Porvooseen, maakaasuputki Suomen kautta Keski-Eurooppaan sekä sähköntoimitukset Venäjältä ja tähän aiheeseen liittyvä Luoteis-Venäjän voimalahanke.

Keskustelussa todettiin, että energiakysymykset ovat molempien maiden kannalta niin tärkeitä kysymyksiä, että niitä on syytä pitää aina esillä tapaamisissa. Lipponen mainitsi, että vuonna 1997 Suomen ja Venäjän välillä aloitettiin metsäyhteisyhteistyö. Siihen liittyvä puukauppatyöryhmä on Lipposen mielestä toiminut hyvin. Suomalaiset toivovatkin työryhmän jatkavan toimintaansa.

Tapaamisessa oli esillä myös suomalaisten rakentajien yhdenmukainen verotuskohtelu tärkeimpien kilpailijoiden kanssa Venäjällä. Tavoitteena on, että verovapausaika pidentyisi 12:sta 18 kuukauteen.

Gabunian sai myös Lipposen tuoreen selvityksen EU:n pohjoisen ulottuvuuden hankkeesta. Esillä oli keskustelu, joita Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministerit kävivät maanantaina Helsingissä. Gabunian sanoi, että pohjoinen ulottuvuus on Venäjälle mielenkiintoinen ja tärkeä hanke.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat