Energiajätekasa palaa Lappeenrannassa

Lappeenrannassa Tarviketiellä tuleen syttynyt energiajätekasa voi pelastuslaitoksen mukaan levittää savun hajua ympäristöön.

Lisäksi palokunnan vedenoton takia talousvesi voi sotkeutua alueella.

Pelastuslaitos on ohjeistanut alueen asukkaita pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmastoinnin, jos havaitsevat savun hajua. Aivan palopaikan lähellä ei kuitenkaan ole asuinrakennuksia.

Päivystävän palomestarin mukaan jätettä on kasassa noin 300 tonnia. Joukossa on myös muovijätettä mutta ei varsinaisia ongelmajätteitä.

Palosta tehtiin hälytys puoli viiden aikaan aamulla. Sammutustyöt ovat edelleen käynnissä. Leviämisvaaraa ei toistaiseksi ole.

 


Lue myös:

    Uusimmat