Energiaa säästetään taloudellisista syistä

Suomalaisten mielestä tärkein syy energiansäästöön on oma taloudellinen etu nousee. Tämä käy ilmi tilastokeskuksen tekemästä mielipidekyselystä. Aiemmin painavimpana energiansäästön syynä on pidetty ympäristöhaittojen vähentämistä.

Tilastokeskus haastatteli kauppa- ja teollisuusministeriön teettämään tiedusteluun 1 500 satunnaisesti valittua 18-74-vuotiasta suomalaista viime helmikuussa. Nuorimmat haastatellut eli 18-34-vuotiaat korostivat ympäristönäkökohtia eniten, mutta toisaalta nuoret eivät kyselyn mukaan kiinnitä yhtä paljon huomiota omaan energiankulutukseensa kuin vanhemmat.

Huonelämpötilaa voitaisiin laskea


Kysely osoittaa, että ainakin asenteiden puolesta energiansäästö luonnistuisi kivuttomammin nuorilta kuin vanhemmilta. Nuoret nimittäin katsovat helpommaksi muuttaa tottumuksiaan esimerkiksi siirtymällä yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen tai vähentämällä vedenkäyttöä peseytymisessään.

Huonelämpötilojen pudottamiseen valtaosa suomalaisista olisi iästä riippumatta valmis energiansäästön nimissä. Jo asteen pudotus säästäisi lämmitysenergiaa noin viisi prosenttia. Tiedustelu paljasti varsin suuria aukkoja kansalaisten energiatietämyksessä. Esimerkiksi kuusi kymmenestä suomalaisesta uskoo virheellisesti, että katalysaattorit ja uudet bensiinilaadut poistavat autojen hiilidioksidipäästöt.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat