Enemmistö valmiita soteen jo 2022 – lopullinen aikataulu annetaan huomenna

Sote-kähinä kuumentaa tunteita 7:41

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kertoi tänään, että se antaa lopullisen aikataulun sotesta huomenna tiistaina.

MTV:n teettämän kyselyn mukaan enemmistö maakunnista olisi valmis ottamaan soten valinnanvapauden käyttöön jo ennen vuotta 2022, vaikka oppositio on aikataulusta eri mieltä.

MTV3:n Huomenta Suomen sohvilla vierailleen Varsinais-Suomen liiton maakuntajohtaja Kari Häkämiehen mukaan suuret näkemyserot johtuvat paljolti maakuntien erilaisuudesta.

Esimerkiksi Uudenmaan maakunnassa on 1,6 miljoonaa ihmistä, kun taas Keski-Pohjanmaalla vastaava lukema on alle 70 000. Jotkin kunnat ovat jo tehneet perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhuollon yhdistämisen ja muodostaneet kuntayhtymän.

– Valmius ja koko ovat hyvin erilaisia. Puhutaan vähän kuin kahdesta eri asiasta, jos puhumme Keski-Pohjanmaan sotesta ja Uudenmaan sotesta.

Viime torstaisen sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksen jälkitunnelmat olivat riitaisat.

Valiokunta olisi halunnut jatkaa työtä heinäkuun puolelle, mutta puheenjohtaja Krista Kiuru ei ottanut asiasta tehtyä esitystä huomioon vaan päätti kokouksen.

Lue myös:

    Uusimmat