Enemmistö turvapaikanhakijoista tulee EU-maan kautta

Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista jopa viidennes on jo hakenut turvapaikkaa jossakin muussa Euroopan unionin maassa ennen Suomeen tuloaan. Määrä on EU:n korkein.

Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista suurin osa on jo hakenut turvapaikkaa muualla EU:ssa.

Tammikuun puolivälistä syyskuun loppuun Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista viidennes oli tehnyt yhden tai useamman hakemuksen aiemmin tänä vuonna.

Helsingin Sanomien mukaan nopeimmat olivat hakeneet peräti kolmea turvapaikkaa ennen Suomea. EU-säännösten mukaan hakemus tulisi jättää maassa, johon hakija ensimmäiseksi saapuu.

Sormenjälkirekisteri paljastaa hakuhistorian

Useita hakemuksia jättäneiden turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa EU:n korkein. Muissa EU-maissa useaa paikkaa hakeneiden osuus on alle kymmenen prosenttia kaikista hakijoista. Ulkomaalaisviraston mukaan ero muihin EU-maihin johtuu siitä, että Suomi sijaitsee EU:n laidalla ja turvapaikanhakijat ovat tänne saapuessaan kulkeneet monen muun jäsenmaan läpi.

EU-maat, Norja ja Islanti ovat tammikuun 15. päivästä lähtien lähettäneet turvapaikanhakijoiden sormenjäljet yhteiseen Eurodac-rekisteriin, josta selviää, onko hakija yrittänyt aiemmin muihin maihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat