Enemmistö siirtäisi kesälomia

Koulujen kesälomia halutaan myöhentää. Valtaosa suomalaisista suhtautuu kesälomien siirtoon myönteisesti.

Yli puolet kansalaisista eli 57 prosenttia näyttäisi suhtautuvan myönteisesti koulujen kesälomien myöhentämiseen. Lisäksi 12 prosenttia olisi valmis loman siirtämiseen, jos perustelut olisivat erityisen hyvät. Kielteisesti siirtämiseen suhtautuu 16 prosenttia Suomen Gallupin kyselyyn vastanneista. 14 prosenttia ei osannut ottaa kantaa.

Hyvinä perusteluina kesäloman myöhentämiseen pidettiin muun muassa vanhempien kesälomien painottumista nykyisin heinä-elokuulle ja elokuun kesäkuuta lämpimämpää ilmaa. Hiihtolomakauden porrastamista nykyistä useammalle viikolle tuki 68 prosenttia kyselyyn vastaajista. Nykyistä tasaisempaa hiihtolomavuorojen jakamista kannatti 65 prosenttia vastaajista.

Suomen Gallupin helmikuussa tekemään kyselyyn vastasi 1351 kansalaista, iältään 15-70-vuotiasta. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

PAM esittää kesälomien myöhentämistä kahdella viikolla

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto SHR esittävät opetusministeri Tuula Haataiselle kesälomien myöhentämistä kahdella viikolla ja talvilomien nykyistä parempaa porrastamista. Liittojen mielestä uudistuksesta hyötyisivät sekä matkailuala että lomailijat.

Nykyisin koulujen lomat alkavat kesäkuussa, jolloin matkailusesonki ei ole vielä kunnolla vauhdissa. Lomat taas päättyvät jo elokuun puolivälissä, jolloin sää on parhaimmillaan ja ulkomaisia matkailijoita eniten liikkeellä. Talvilomien nykyistä parempi porrastaminen parantaisi liittojen mielestä työllisyyttä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat