Emu-raportti julkistettiin

Professorityöryhmän tänään julkistetun raportin mukaan yhteisen rahan edullisuus pitkän aikavälin taloudellisen tehokkuuden kannalta on kiistatonta. Tehokkuushyötyjen lisäksi tulee talouden kasvulle alhaisemmasta reaalikorosta koituva etu.

Akateemisen maailman käsitykset Emun merkityksestä taloudelle luovutettiin tänään pääministerille, jonka mukaan hallitus aikoo omassa Emu-selonteossaan tukeutua professorien analyysiin.

Kun mm. valuutanvaihto ja kurssiriskeiltä suojautuminen vähenisi, rahoitus- ja pääomamarkkinat tehostuisivat ja kilpailu tehostuisi, koituisi siitä pienelle maalle vuosittain tehokkuusetuja, jotka vastaavat lähes prosenttia kansantuotteesta. Se tarkoittaa viime vuoden luvuin yli viittä miljardia.

Siirtymäkauden kertaluontoiset kulut on arvioitu yhdeksi tai kahdeksi miljardiksi. Emu-oloissa myös reaalikorko olisi alhaisempi johtuen Euroopan keskuspankin oletettavasti suuremmasta uskottavuudesta. Alhainen korko taas on merkittävä kasvuimpulssi taloudelle. Siitä hyötyy myös työllisyys, joskaan mikään vaihtoehto ei sinänsä ratkaise tätä ongelmaa.

Mukaanmenoa ensimmäisten joukossa puoltaisi mahdollisuus osallistua pelisääntöjen luomiseen sekä Emussa että laajemminkin.

Talouden häiriöalttius ei jatkossakaan poistu. Niiden torjunnassa on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja kuin perinteinen valuuttakellunta. Professorit arvioivat että jatkossa työmarkkinoilla jo etukäteen otetaan tarkemmin huomioon palkankorotusten pysyminen inflaation ja tuottavuuden kasvun puitteissa. Lisäelementtinä voisi olla myös vaihtosuhdekorjaus, jossa vienti ja tuontihintojen suhde heijastuisi palkankorotuksiin.
(MTV3/Tarja Jokela)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat