Mainos

Emu-maiden inflaatio edelleen alhainen

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tänään julkistamien lukujen mukaan 11 euromaan kuluttajahintojen vuositason nousu oli tammikuussa edelleen 0,8 prosenttia eli saman verran kuin joulukuussa.

Saksassa kuluttajahintojen vuositason nousu hidastui tammikuussa 0,2 prosenttiin. Suomessa se oli 0,5 prosenttia. Vaikka keskiarvo oli ennallaan, euromaiden inflaatiovauhdin ääripäät olivat jonkin verran entistä etäämmällä toisistaan.

Luxemburgissa kuluttajahinnat olivat tammikuussa 1,4 prosenttia matalammat kuin vuotta aiemmin, mutta Portugalissa hinnat olivat vuodessa nousseet 2,5 prosenttia. Näiden maiden lisäksi inflaatiovauhti oli EKP:n asettaman 0-2 prosentin tavoitealueen ulkopuolella myös Hollannissa ja Irlannissa, joissa inflaatio oli 2,1 prosenttia.

Kaikkien 15 EU-maan keskimääräinen vuositason inflaatioprosentti putosi tammikuussa 0,9 prosenttiin, kun se joulukuussa oli 1,0 prosenttia.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.