Emu kiristää pörssien ja välittäjien kilpailua

Euroopan yhteisen valuutan toteutuminen lisäisi ulkomaista aktiviteettia Suomen osakemarkkinoilla ja kiristäisi kilpailua pörssien ja välittäjien kesken. Helsingin pörssin uskotaan kuitenkin säilyttävän paikkansa suomalaisten osakkeiden kauppapaikkana. Myös osakkeiden hinnoittelu Euroopan maissa yhdenmukaistuu euron tulon myötä.

Helsingin pörssin toimitusjohtaja Juhani Erma uskoo keskittymistä eri pörssien kesken tapahtuvan jonkin verran ja etenkin joukkovelkakirjakaupassa. Osakekaupassa on kuitenkin paljon paikallista sidonnaisuutta, joka osaltaan tulee säilyttämään suomalaisosakkeiden kaupan kotimaan pörssissä.

Erma ei näe järkevänä keskittää suomalaisten osakkeiden kaupankäyntiä tulevaisuudessa Tukholmaan eikä muihin Euroopan pörsseihin. Etävälityksen myötä kaupankäynti tulee edelleen pysymään kotipörssissä.

Tukholma kosiskelee

Erma tyrmää Tukholman pörssin viimeaikaiset kosiskelut keskittää myös suomalaisosakkeiden kauppaa vaihdoltaan Helsinkiä viisi kertaa suurempaan Tukholman pörssiin.

Tällä hetkellä esimerkiksi Nokian vaihdosta valtaosa kertyy New Yorkista, mutta Helsingin osuus Nokian osakevaihdosta on noin kolmannes. Erman mukaan Tukholmassa Nokian vaihtoa ovat kasvattaneet voimakkaasti johdannaismarkkinat.

Helsingin pörssi ottaa ensi vuoden alusta käyttöön uuden kaupankäyntijärjestelmän. Tämä järjestelmä voidaan tarpeen mukaan linkittää muihin järjestelmiin, ja näin kaupankäynti myös muiden pörssien kanssa on mahdollista.

Erma uskoo Lontoon säilyttävän asemansa suurena finanssikeskuksena, vaikka Britannia ei hyväksyisi Euroopan yhteistä valuuttaa euroa. Lontoon pörssin hän kuitenkin uskoo menettävän osuuttaan. Ruotsin jääminen Emun ulkopuolelle saattaa puolestaan siirtää osan Tukholman vaihdosta Helsinkiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat