Mainos

Emu-keskustelu jatkuu eduskunnassa

Eduskunta jatkaa tänään toista päivää hallituksen Emu-tiedonannon palautekeskustelua. Pyydettyjä puheenvuoroja on vielä lähes 80.

Varsin sopuisassa ja värittömässä keskustelussa on toistettu vanhoja perusteluja rintamalinjan molemmin puolin. Hallituspuolueiden puhujat arvioivat taloudelliset riskit pienemmiksi Emun sisällä sen ulkopuolella jäämiseen verrattuna.

Keskustan puheenvuoroissa uskottiin Emun päinvastoin aiheuttavan tasapainottomuutta taloudellisessa kehityksessä. Vasemmisto-oppositio epäili puolestaan rahaliiton johtavan sosiaaliturvan ja palkkojen tason alentamiseen.

Eduskunta hyväksyy perjantaina hallituksen esittämän Emu-jäsenyyden. Käytännössä äänestys käydään hallituksen nauttimasta luottamuksesta, koska asiaa käsitellään hallituksen tiedonantona.

Alustavien laskelmien mukaan puolisen tusinaa hallituspuolueiden kansanedustajaa aikoo äänestää Emu-jäsenyyttä vastaan. Keskustan riveissä on puolestaan kaksi edustajaa, jotka tunnustelevat mahdollisuuksia tukea Emuun liittymistä.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.