Emu ja Nato epäilyttävät suomalaisia

Suomalaiset onnistuvat olemaan EU:sta yhtäaikaa montaa mieltä: he ovat tukevasti EU-mielisiä, vahvasti EU-kriittisiä ja näkyvästi välinpitämättömiä. Näin tiivistää Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n varatoimitusjohtaja Jyrki Haikonen, kun hän esitteli EVA:n uusinta tutkimusta suomalaisten EU-kannanotoista.

Kansalaisten kiinnostus EU:sta on vähentynyt selvästi. Nyt vain 7 prosenttia vastaajista tunnusti olevansa siitä erittäin kiinnostunut, kun pari vuotta sitten heitä oli noin 25 prosenttia. Kansalaisten mielestä EU:lla on ollut myös vain vähän vaikutuksia heidän elämäänsä ylipäätään. Lisäksi hyvin harva on perillä siitä, mihin EU pyrkii tai mitä se tekee. EU:n hyödyllisimpänä tuloksena pidettiin elintarvikkeiden hintojen laskua.

Haikonen huomautti, että toisaalta suomalaisten näkemys itse EU:sta ei ole enää juuri muuttunut eikä se aiheuta samanlaisia tunnekuohuja kuin ennen äänestystä. Jäsenyyteen suhtautui myönteisesti 38 prosenttia, kielteisesti 26 prosenttia ja neutraalisti 33 prosenttia vastanneista. Unionista eroamista kannatti noin 20 prosenttia kansalaisista. Vähennys vuoden takaisesta on viitisen prosenttiyksikköä.

Vastanneet suhtautuivat viileästi niin Euroopan rahaliiton Emun kolmanteen vaiheeseen kuin EU:n laajentamiseen Itä-Euroopan maihin. Suomen Nato-jäsenyys herätti puolestaan kolme lähes yhtä suurta leiriä. Enemmistö eli runsaat 30 prosenttia ei halua Suomea Natoon edes siinä tapauksessa, että Ruotsi ja Baltian maat liittyisivät Natoon. Lähes yhtä moni liittäisi Suomen Natoon. Viimeinen kolmannes ei osannut sanoa kantaansa asiaan.

EVA:ssa tämän päätellään tarkoittavan sitä, että suomalaiset eivät halua sitoutua yhteen näkemykseen, vaan asiaa tarkastellaan uudelleen tilanteen muuttuessa.

Vihreät laajentaisivat, keskustassa ei haluta

Lähes puolet suomalaisista vastustaa Suomen menoa Emun kolmanteen vaiheeseen ensimmäisten joukossa. Tuolloin käyttöön otettaisiin yhteinen raha. Muita valmiimpia siihen ovat kokoomuksen ja SDP:n kannattajat. Keskimääräistä karsaammin Emuun menoon alkuvaiheessa suhtaudutaan keskustassa.

EU:n laajentamisen Itä-Eurooppaan pelätään mm. lisäävän Suomen jäsenmaksuja ja monimutkaistavan päätöksentekojärjestelmää. EU:n laajentumisesta kannattavia löytyy keskimääräistä enemmän vihreistä.

Kansa ja päättäjät täysin eri linjoilla

Haikonen myöntää, että päättäjien ja kansalaisten näkemykset EU:sta ovat murheellisen kaukana toisistaan. Hänen mukaansa tätä ei kuitenkaan pidä pelästyä vaan siitä on otettava opiksi. Suurin osa kansalaisista arvioi kaikesta huolimatta äänestävänsä tulevissa EU-vaaleissa, mutta varmasti äänestävien määrä on selvästi pienempi kuin samaan aikaan järjestettävissä kunnallisvaaleissa.

EVA:n kyselyyn vastasi 1 300 täysi-ikäistä kansalaista elo-syyskuussa. Selvityksen teki Yhdyskuntatutkimus.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat