Eminemin rankka avautuminen: Kävin lähellä kuolemaa

Räppäri Eminem avautuu riipaisevassa dokumentissa rankkojen elämäntapojen koituneen melkein tähden kohtaloksi.

Raadollisessa How To Make Money Selling Drugs -dokumentissa räppäri kertoo pelottavia faktoja huumeidenkäytöstään ja siitä miten hän meinasi kuolla yliannostukseen. Varoittavana esimerkkinä Eminem kertoo työntäneensä häntä auttamaan pyrkineet ihmiset pois läheltään.

– Käskin heidän vaan lähteä vetämään. En voinut uskoa, mitä pas*aa he yrittivät suoltaa minulle.

Tähti kieltäytyi myöntämästä huumeongelmaansa ja luuli tilanteen olevan kontrollissa.

– En tiedä missä vaiheessa ongelmat alkoivat. Muistan vain kuinka pidin siitä enemmän ja enemmän ja jäin koukkuun.

Kun Eminem vihdoin meni sairaalaan, oli melkein liian myöhäistä.

– Jos olisin mennyt sairaalaan pari tuntia myöhemmin, olisin kuollut. Elimeni, kuten maksa ja munuaiset olivat jo niin tuhoutuneet, että ne hädin tuskin toimivat. Yhdessä vaiheessa minut meinattiin laittaa dialyysihoitoon. Silloin lääkärit eivät enää uskoneet minun selviävän, räppäri kertoo dokumentissa.

Kolmeen viikon ajan räppäri valvoi yötä päivää.

– Muistan kulkeneeni ympäri taloa ja pelänneeni kuolevani. Katsoin lapsiani ja tajusin, että minun pitää elää heidän takiaan.

40-vuotiaalla räppärillä on 17-vuotias tytär Hailie Jade Scott ex-rakkaansa Kimberly Scottin kanssa. Hän on isähahmo myös Kimberlyn aiemmassa suhteessa syntyneelle tyttärelle Whitneylle. Lisäksi pari adoptoi aikoinaan Kimberlyn sisaren tyttären Alainan.

Kuiville pääseminen vaati Eminemiltä opettelua. Nyt hän kannustaa muitakin pääsemään irti aineista.

– Aluksi en voinut uskoa, että kukaan voi olla luonnollisesti onnellinen, toimia ja nauttia elämästä ilman aineita. Haluan vakuuttaa, että irti pääsemisen jälkeen kaikki muuttuu paremmaksi.

Dokumentista uutisoi Daily Mail -lehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat