Ely-keskus ei anna Talvivaaralle lupaa käynnistää metallituotantoaan

Talvivaara ei voi vielä käynnistää metallitehdastaan, toteaa Kainuun ely-keskus.

Yhtiön täytyy keskittää voimat vuodon hoitamiseen, ja ely-keskus edellyttää Talvivaaralta lisäselvityksiä ennen tuotannon käynnistämistä.

Kaivosyhtiö jätti viranomaisille eilen metallitehtaan avaamiseen liittyvän selvityksen, mutta ely-keskuksen mukaan yhtiön esittämä ratkaisu tehtaan käynnistymiseen ei ole voimassa olevan ympäristöluvan mukainen.

Kun jätevesialtaan vuoto havaittiin viime sunnuntaina, yhtiö pysäytti metallitehtaan tuotannon. Sen tavoitteena oli saada tehdas uudestaan käyntiin viikonloppuun mennessä. Ely-keskus vaati keskiviikkona, että kaivoksen vuotoaltaan turvallisuus pitää varmistaa, ennen kuin tehdas käynnistetään.

Ely-keskuksen mukaan kaivoksella valmistuu lauantaina pato, jonka valmistuttua yhtiöllä on tarpeeksi kapasiteettia vuotoveden pitämiseksi kaivosalueella.

Ely-keskuksen mukaan altaasta vuotaa tämän hetken arvion mukaan vettä 4000 kuutiometriä tunnissa. Etelään eli Vuoksen vesistöalueen suuntaan juoksutetaan nyt jätevesialtaasta peräisin olevaa vettä 3000 kuutiota tunnissa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat