Elviksen ensimmäisestä hitistä 50 vuotta

Yli 1 250 radioasemaa ympäri Yhdysvaltoja juhli maanantaina erästä rock 'n' rollin historian suurta merkkipaalua soittamalla yhtä aikaa kappaleen That's All Right. Nuori Elvis Presley -niminen rekkakuski äänitti kappaleen tasan 50 vuotta sitten.

Tapahtuman aloitti kitaristi Scotty Moore, joka säestää kappaleessa Elvistä yhdessä basisti Bill Blackin kanssa. Moore laittoi vanhan kelanauhan pyörimään legendaarisessa Sun Studiossa Elviksen kotikaupungissa Memphisissä. Läsnä olivat myös laulajat Isaac Hayes, Sam the Sham ja Justin Timberlake.

That's All Rightin jälkeen radiossa soitettiin suurten memphisläisten tekemää musiikkia. Moore aloitti elävän musiikin osuuden esiintymällä yhtyeessä, jossa oli Elviksen ensimmäinen rumpali D.J. Fontana, lauluntekijä Billy Swan ja countrylaulaja Ronnie McDowell.

Arthur "Big Boy" Crudupin kirjoittama That's All Right oli yksi kolmesta kappaleesta, jotka Presley, Moore ja Black äänittivät tasan 50 vuotta sitten tuottaja Sam Phillipsin valvonnassa. Muut kaksi kappaletta olivat I Love You Because ja Blue Moon of Kentucky. That's All Rightista tuli paikallinen radiohitti, ja Presleyn ura lähti vähitellen nousuun.

Lue myös:

    Uusimmat