Mainos

Elop tyytyväinen tuloksesta: Kiinassa menty huimasti eteenpäin

Vaikka matkapuhelinyhtiö Nokian kolmannen vuosineljänneksen tulos oli heikko, oli se odotettua parempi. Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop oli sijoittajapuhelussa kaikesta huolimatta tyytyväinen tulokseen.

– Olen tyytyväinen Nokian tuloksen tällä vuosineljänneksellä. On tärkeä muistaa, että olemme pitkällä matkalla, Elop sanoi.

Hän korosti edelleen Nokian helmikuussa julkituomaa strategiaa, jossa keskitytään älypuhelimiin, peruspuhelimiin sekä investointeihin tulevaisuutta varten.

Elop sanoi vierailleensa Aasiassa, missä erityisesti Kiinassa oli ongelmia toisella vuosineljänneksellä. Toimitusjohtajan mukaan Kiinassa vaihdettiin Nokian johtoa, minkä jälkeen myös tulosta alkoi syntyä.

– Kiinassa on tapahtunut uskomatonta muutosta. Jakeluverkostomme on nyt normaalilla tasolla. Myös operaattorit ottavat uusia malleja paremmin myyntiin. Kiinassa on vielä paljon tehtävää, mutta suunta on oikea.

Elopin mukaan yhtiö odottaa innolla Windows-puhelinten julkistamista. Ensimmäiset niistä tulevat valikoiduille markkinoille myöhemmin tänä vuonna ja laajemmin myyntiin ensi vuonna.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.