Mainos

Elop: Perheen muutto Suomeen auki

Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop sanoo Kauppalehti Optiossa, että hänet houkuteltiin muuttamaan Suomeen "asiallisin ehdoin". Lehden mukaan Elop suostuteltiin taannoin Microsoftille mittavan muuttoavustuksen turvin.

- Nokian hallitus ja erityisesti puheenjohtaja ovat näissä asioissa hyvin valveutuneita, Elop sanoo.

Microsoft oli Option mukaan suostunut ostamaan Elopin asunnon tämän itsensä maksamaan hintaan, vaikka asuntojen hinnat olivat juuri romahtaneet Kaliforniassa. Lisäksi Elop sai tukea muun muassa muuttokustannuksiin ja matkoihin. Tämä maksoi yli 4 miljoonaa euroa.

Elop etsii paraikaa asuntoa Helsingistä ja paljastaa myös opettelevansa suomen kieltä. Elopin mukaan hänen perhettään nähdään Suomessa, mutta mahdollista muuttopäätöstä ei ole vielä tehty. Siviilissä Elop on viiden lapsen isä.

- Ennen kuin päätämme lopullisesti, haluan paremman kuvan siitä, mitä työni vaatii ja kuinka paljon joudun matkustamaan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.