Eloonjäänyt: Tongan turmalaiva upposi minuutissa

Viime keskiviikkona Tongalla uponnut matkustajalaiva on saattanut viedä mukanaan jopa 90 ihmisen hengen.

Merestä saatiin pelastettua 54 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Yksi heistä on Viliami Latu Mohenoa, joka matkusti kansipaikalla.

- Hämmästyttävintä on se, että sisällä hereillä olleet naiset ja lapset eivät ehtineet pitää mitään ääntä. Laiva upposi niin nopeasti, Mohenoa kertaa yön tapahtumia.

Naiset ja lapset olivat saaneet etuoikeuden nukkua laivan sisätiloissa, miehet yöpyivät kannella. Tämä selittää osin sen, miksi kaikki pelastuneet olivat miehiä.

Onnettomuus tapahtui juuri ennen keskiyötä. Mohenoa kertoo, että hän meni ulos kannelle yhdentoista aikaan illalla. Miehistö oli tuolloin tyhjentämässä vettä alemmalta kannelta, jossa sijaitsi laivan konehuone sekä tavaratila.

- Miehistöllä oli pieniä ämpäreitä, eikä se pystynyt hallitsemaan sisään virtaavaa vettä. Yhtäkkiä sisään iski aalto, joka siirsi kaikki tavarat, koneet ja työkalut yhdelle sivulle. Se aiheutti laivan keikahtamisen ja uppoamisen noin minuutissa, kuvailee Mohenoa.

Mohenoa kertoo, että hänellä ei ollut aikaa pelastaa muita kuin itsensä. Hän lensi veteen laivan kaaduttua ja ui pelastuslautoille. Päästyään lautalle hän huomasi, että matkustajalaiva oli kadonnut.

- Sidoimme seitsemän pelastuslauttaa yhteen, sillä merenkäynti oli rajua. Pidimme toisistamme kiinni henkemme edestä. Olin suurimman osan aikaa merisairas. Kukaan ei noussut pintaan laivan painuttua veden alle.

- Vasta kun olin pelastunut, aloin itkeä hillittömästi. Olen murtunut, mutta lähetän kaiken myötätuntoni turmassa kuolleiden omaisille, 32-vuotias Mohenoa sanoo.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat