Elonkerjuun potentiaalinen laulaja jo löytynyt?

Elonkerjuu ei joudu ongelmiin, vaikka heidän käynnissä oleva solistihaku ei tuottaisi tulosta.

Elonkerjuu on solminut levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa ja bändi jatkaa ilman Lauri Tähkää. Nyt yhtyeellä on haussa uusi solisti. Solistia haetaan julkisesti, mutta bändi on ehtinyt jo tutkia myös omia kontaktejaan.

– Ollaan me tässä jonkin aikaa omilla kontakteilla haettu laulajaa kaikessa hiljaisuudessa. Tulijoita kyllä piisais, se on ollut mukava huomata, kitaristi Simo Ralli kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Elonkerjuun kitaristi Simo Ralli myöntää, että potentiaalisia laulajia on jo löytynyt, vaikka haku on edelleen käynnissä.

– Toki me laulajaa haetaan edelleen, mutta sanotaan nyt näin, että meillä on asiat ihan hyvin, ei hätää, mies muotoilee.

Eli periaatteessa omien kontaktien kautta heillä olisi jo potentiaalinen laulaja?

– Kyllä joo, mutta pitää antaa myös aikaa hakijoille tuumata sitä asiaa, mihinkä on lährös, ei hakijioita voi patistaa mihinkään.

Elonkerjuu vakuuttaa ottavansa edelleen hakemuksia vastaan. Toisaalta myös joku bändin jäsenistä voisi vallan hyvin kenties siirtyä solistin pallille?

– Bändin sisäinen kilpailu käy kuumana, meillä on neljä varteenotettavaa vokalistia ja kaikki haluaisivat laulaa. Positiivinen kilpailuasetelma, Ralli ja rumpali Lenni Paarma naureskelevat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat