Elokuvatuottajat lakkoon

Suomen elokuvatuottajat ovat julistautuneet lakkoon kiukustuttaan ensi vuoden budjetin pienistä rahoista elokuva-alalle. Kulttuuriministeri Stefan Wallin sanoo, että rahoitusta ei myönnetä lisää vain painostuksen takia.

Elokuvatuottajien tuotantosulku koskee vireillä olevia elokuvahankkeita. Elokuvaväen mielestä kulttuuriministeri Stefan Wallin ei ole pitänyt lupaustaan kotimaisen elokuvan lisärahoituksen suhteen.

Tuottajien mukaan Wallin oli luvannut elokuvalle ensi vuonna 1,2 miljoonaa euroa lisärahaa. Budjetin mukaan rahoitus jää kuitenkin tämän vuoden tasolle.

Kulttuuriministeri Wallin on vastannut elokuvatuottajille ja sanoo, että että johtopäätöksiä elokuvan rahoituksesta ei kannata tehdä vielä hallituksen ensimmäisen budjetin perusteella.

Opetusministeriössä on hänen mukaansa selkeä ajatus siitä, miten suomalaisen elokuvan rahoitusta tullaan vaalikaudella kehittämään.

Wallin toteaa tiedotteessaan, että rahoitusta ei myönnetä painostuksen tuloksena, vaan korkealuokkaisen elokuvan tukemiseksi.

Elokuvaväki on tyrmistynyt myös Kansallisoopperan saamasta lisämiljoonasta. Tuottajat eivät tiedotteensa mukaan ryhdy uusiin elokuvahankkeisiin, ennen kuin Wallin on lunastanut lupauksensa. Tämän vuoden valtiontuen avuilla tehdyt elokuvat tuottajat aikovat kuitenkin tehdä valmiiksi lakosta huolimatta.

Tuotantosulussa ovat mukana Suomen nimekkäät ohjaajat ja tuottajat, muun muassa Aki Kaurismäki sekä Solar Filmsin Markus Selin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat