Elokuvateatterit vetävät yhä enemmän väkeä

Suomen elokuvateattereissa kävi viime vuonna 6,3 miljoonaa katsojaa, mikä on noin 7,3 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Suurinta kasvu oli pienissä kaupungeissa ja maaseudulla ja vähäisintä Helsingissä. Tiedot ilmenevät Suomen elokuvateatteriliiton keräämästä tilastosta.

Elokuvateatteritalouden liikevaihto oli viime vuonna koko maassa runsas 240 miljoonaa markkaa, eli noin 11,5 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Viidentoista suurimman elokuvakaupungin ulkopuoliset teatterit lisäsivät liikevaihtoaan 22,5 prosenttia ja katsojamäärä kasvoi 12,3 prosenttia.

Suurista kaupungeista Turussa ja Tampereella viime vuosi meni hyvin. Turussa kävijämäärä kasvoi 15,8 prosenttia ja Tampereella 7,7 prosenttia. Helsingissä katsojamäärään kirjattiin lisäystä vain vähän yli prosentin verran. Syynä oli ainakin se, että pääkaupungissa oli viime vuonna elokuvateattereita käytössä vähemmän kuin aiempina vuosina. Tilanne muuttuu, kun Tennispalatsin 14 elokuvasalia avataan helmikuun lopulla.

Vuosi 1999 on alkanut elokuvateattereilla erinomaisesti. Tilastojen kärjessä komeilee kolme kotimaista elokuvaa. Tammikuun viimeiseen päivään mennessä Poika ja ilves oli kerännyt 212 390 katsojaa ja pääsylipputuottoa 7,8 miljoonaa markkaa, Häjyillä oli 132 685 katsojaa ja 5,2 miljoonaa markkaa lipputuloja ja Rukajärven tietä oli käynyt katsomassa 93499 katsojaa ja sen lipputuotto oli 3,6 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat