Elokuvateatteriampuja oikeudessa USA:ssa

Yhdysvalloissa alkaa tänään alustava oikeuskäsittely viimekesäisestä Auroran elokuvateatteriampumisesta.

James Holmesia syytetään heinäkuisesta hyökkäyksestä Batman-elokuvan ensi-iltaan ja kahdentoista ihmisen ampumisesta. Lisäksi yli 70 ihmistä sai vammoja.

Holmes myös ansoitti asuntonsa räjähteillä, jotka lauetessaan olisivat tuhonneet koko rakennuksen.

Häntä vastaan on nostettu yli 160 syytettä. On mahdollista, ettei tapaus etene varsinaiseen käsittelyyn, jos Holmes todetaan psyykkisesti sairaaksi. Holmesin tiedetään käyneen psykiatrilla opiskellessaan Coloradon yliopistossa. Ei ole tiedossa, aikooko puolustus vedota Holmesin mielenterveysongelmiin. On mahdollista, ettei tapaus etene varsinaiseen käsittelyyn, jos hänet todetaan psyykkisesti sairaaksi.

Alustava käsittely kestää viikon. Sen aikana kuullaan todistajia, ja syyttäjä esittelee todisteita Holmesia vastaan. Käsittelyn odotetaan tuovan päivänvaloon uusia tietoja, jotka ovat esitutkinnan aikana olleet salaisia.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat