Elokuvateattereissa vuoden vilkkain aika

-Tästä tuli loistava leffavuosi, puuskahtaa Sandrew Metronomen esitystoiminnan johtaja Harry Päiväläinen. Elokuvateatterit elävät joulun ja uudenvuoden vaihteessa vuoden vilkkainta aikaa, ja tämä vuosi näyttää lyövän kävijämäärällä mitattuna aiemmat ennätykset.

Vuodenvaihteeseen osuu elokuvateattereiden kannalta kaksi hyvää asiaa. Moni perhe viettää yhtä aikaa pitkää lomaa, ja teattereiden ohjelmistossa pyörii muutama todellinen kassamagneetti.

Asiakkaan kannalta samat asiat eivät ole yhtä myönteisiä. Isoissa kaupungeissa leffateatterin lippukassaan joutuu jonottamaan, eikä haluttuun näytäntöön välttämättä saa lippuja, ellei ole osannut varautua elokuvissakäyntiin useita päiviä aikaisemmin. Viimeistään jonossa joutuu seisomaan, kun yrittää lunastaa puhelimitse tilatut liput. Tänä vuonna väkeä vetävät leffaan jo marraskuussa ensi-iltansa saanut James Bond, Harry Potter ja salaisuuksien kammio sekä Kaksi tornia, joka on kakkososa Sormusten herran tarusta. Disneyn jouluanimaatio Aarreplaneetta ja Astrid Lindgrenin tarinaan pohjautuva Katto Kassinen houkuttelevat myös katsojia.

-Viime vuonna vuoden viimeinen viikko oli Finnkinon historian paras, eli kävijöitä oli eniten yksittäisellä viikolla, kertoo ohjelmistoassisstentti Toni Lähteinen. Finnkino on ollut olemassa vuodesta 1986. Viime vuonna yhtiö keräsi lipputuloja 23 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna myyntitulot ovat olleet tasaisessa nousussa. Lähteinen arvioi lipputulojen ylittyvän vuoden takaisesta parilla miljoonalla eurolla.

-Tänä vuonna ohjelmistopohja on hyvin samanlainen kuin viime vuonna, mutta Sormusten herran kakkososa näyttää vetävän vielä enemmän väkeä kuin aiempi, Lähteinen huomauttaa.

Finnkinon 15 teatterissa käy tavallisesti 50 000-70 000 katsojaa viikossa, mutta viime vuonna vuodenvaihteen viikolla kävijöitä oli 150 000. Tänä vuonna määrä ylittynee.

-Torstaina päättyneellä leffaviikolla meidän teattereissa kävi 30 000 ihmistä ja arvioisin, että tästä perjantaista ensi viikon torstaihin kävijöiden määrä nousee 40 000:een. Kummastakin viikosta tulee vähän vilkkaampi kuin vuosi sitten, sanoo Sandrew Metronomen Päiväläinen.

Sandrew Metronome omistaa Kinopalatsin Helsingissä ja Turussa sekä Helsingissä lisäksi Maximin.

-Kävijämäärä varmaan kasvaisi reippaammin, jos kookkaampia saleja oli enemmän. Kaksi tornia on nyt vetänyt loppuunmyytyjä saleja, Päiväläinen kertoo.

-Meidän teattereissa käy tänä vuonna 1,1 miljoonaa katsojaa. Joulu-tammikuu ovat vilkkainta aikaa, silloin kertyy 10-13 prosenttia kaikista käynneistä. Sain juuri tuoreet tilastot ja niiden mukaan olemme 18 prosenttia edellä viime vuoden kävijämäärästä, Päiväläinen sanoo.

200 000 soittoyritystä puhelinvarauksiin


Pariin loppuvuoden viikkoon ajoittuva ruuhkapiikki on haaste myös leffaketjujen lippuvaraamoille. Finnkinoon tulee ruuhkaisimpina päivinä jopa 200 000 soittoyritystä.

-Meillä puhelinpalvelussa on täysi kapasiteetti eli 15 henkeä palvelee asiakkaita koko päivän. Pelkillä ihmisvoimilla ei pärjätä, ja nyt olemme viimeistelemässä nettimyyntiä. Sen pitäisi olla käytössä vuoden alussa, Lähteinen kertoo.

Teattereihin on myös suunnitteilla lunastusautomaatteja netin kautta ostettuja lippuja varten. Myös matkapuhelimella tehtyjen varausten suosio on Lähteisen mukaan hiljaksiin kasvussa.

-Kännykällä tulee satoja varauksia päivässä, mutta huippuna niiden määrä voi kasvaa 1000-2000:een päivässä, Lähteinen sanoo.

Hän arvioi, että ruuhkat kestävät loppiaiseen asti, mutta suosituimmat elokuvat pyörivät niin kauan kuin niissä riittää katsojia.

-Taru Sormusten herrasta -filmin ykkösosa meni puoli vuotta ja Rölli-peikko nelisen kuukautta. Nyt Kaksi tornia, Aarreplaneetta ja Bond pyörivät ainakin hiihtolomiin saakka, Lähteinen uskoo.

Sandrew Metronomen puhelinvaraamossa työskentelee kuusi henkeä, ja tänään linjat olivat lähes tukossa koko päivän.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat