Elokuvatähti Depardieun paljastus: Kodin seinillä suomalaista taidetta

Ranskan elokuvataivaan kirkkain kestotähti Gérard Depardieu on taas uuden Asterix-elokuvan sankari.

MTV:n uutisille antamassaan erikoishaastattelussa tähti paljastaa, että hänen pitkään remontoidun, kohutun Pariisin talonsa seinillä on myös suomalaista taidetta.

– Näen hänet usein vespan selässä viilettämässä kotikadullani ja mietin, miten vespa kestää niin suuren miehen painon, kertoo Pariisin kirjeenvaihtajamme Helena Petäistö.

– Ensi perjantaina Suomeenkin tulevan uuden Asterix-elokuvan ansiosta pääsin viimein haastattelemaan kuuluisaa naapuriani, joka kertoi hyväntuulisena, mitä kaikkea muutakin hän on saanut kadullamme aikaan; oma ravintola, johon viinit tulevat omilta viinitarhoilta ja nyt vielä upouusi japanilaisputiikki. Aiemmin kadulla kohistiin vuosikausia vain talosta, joka nyt, pitkään kestäneen remontin jälkeen on viimein valmistunut ja jota Elle Décoration -sisustuslehti esittelee juuri nyt ilmestyneessä tuoreessa numerossaan.

Vaatimaton ja ystävällinen tähti

Petäistön haastattelussa Depardieu osoittautuu suuruudeksi myös muuten kuin elopainoltaan.

Hänen ennätyspitkä, jo vuonna 1965 alkanut elokuvauransa, joka ei osoita vieläkään hyytymisen merkkejä, ei ole häntä sokaisuut.

Päinvastoin haastattelussa hyvin vaatimattomasti ja ystävällisesti esiintyvä tähti osoittaa todellisen suuruutensa toteamalla, että itseään ei saa tehdä koskaan tärkeäksi ja myöntää, että hän erehtyy ja tekee itsensä useinkin suorastaan naurettavaksi.

Lukuisia kertoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa palkittu tähti, joka on näytellyt lukemattomia hienoja luonnerooleja, ei siis pidä Obelixin kaltaisia toimintaroolejakaan turhina, vaan näyttelee niissäkin samalla, jos ei syvyydellä, niin ainakin innostuksella.

Obelixin roolissa syvyyttä

Depardieu tunnetaan paitsi viini- myös taideharrastuksestaan. Haastattelussa paljastunut yllätys on se, että hänellä on valtavan talonsa seinillä myös nuorten suomalaisten taiteilijoiden töitä.

Uutta Asterixia Depardieu pitää yhtenä parhaista; jopa Obelixin roolissa on tällä kertaa syvyyttä, jota siinä ei ole koskaan aiemmin ollut.

Englantilaisten kustannuksella lasketaan hersyvää huumoria, mutta niin tehdään gallialaistenkin kanssa. Viikingit puolestaan ovat päässeet siihen rooliin, mikä näillä aikonaan Pariisinkin valloittaneilla tuholaisilla on ranskalaisten mielikuvissa.

Katso Helena Petäistön juttu (Huomenta Suomi 5.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat