Elokuun helle-ennätys rikkoutuu todennäköisesti huomenna

Viikonloppu on Suomessa jälleen poikkeuksellisen lämmin. Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonlopun aikana rikotaan todennäköisesti elokuun lämpöennätys.

Tänään Itä-Suomessa päästään jo 30 asteeseen. Myös huomenna 30 astetta menee ennusteiden mukaan rikki laajoilla alueilla Etelä- ja Itä-Suomessa. Pohjanmaalla ja Lapissa on viileämpää.

Ilmatieteen laitos pitää todennäköisenä, että huomenna syntyy elokuun lämpöennätys. Voimassaoleva lämpöennätys, 33,2 astetta, on mitattu Sulkavalla vuonna 1912.

Viikonloppuna kasvaa myös ukkoskuurojen riski, kun Suomeen leviää kuumaa ja kosteaa ilmaa. Etenkin huomenna ja maanantaina ukkoset saattavat olla voimakkaita.

Ensi viikon alussa sää jälleen viilenee, kun Suomeen alkaa lounaasta virrata hieman viileämpää ilmaa.

Lämmön mukana Suomeen myös savua Venäjältä

Lämpimän ilmamassan mukana Suomeen voi kulkeutua jälleen myös Venäjän metsäpaloista peräisin olevia savuja.

Heikoimmillaan ilmanlaatu on huomenna. Savusta ei odoteta kuitenkaan olevan suurempaa terveyshaittaa.

Venäjällä on oltu huolissaan myös siitä, että palo levittää radioaktiivisia hiukkasia ilmaan, sillä Brjanskissa palava alue on vuonna 1986 saastunut Tshernobylin ydinlaskeumasta.

Säteilyturvakeskuksen mukaan Suomeen ei kuitenkaan voi tulla metsäpaloista peräisin olevaa radioaktiivisuutta haitallisia määriä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat