Elisasta tulossa jännitysnäytelmä

Vastakkain ovat turvallinen sijoituskohde ja riskinoton lisääminen. Piensijoittajien on jätettävä valtakirjansa tänään.

Kauppalehden uutispäällikkö Tapani Mäkisen mukaan taistelu Elisan tulevasta omistajuudesta on ihan oikea talouden jännitysnäytelmä.

- Moneen vuoteen ei yksi suuromistaja ole esittänyt niin pontevia vaatimuksia kuin Novator nyt Elisaa kohtaan. Tässä on kaksi strategista toimilinjaa vastakkain. Novator ajaa riskinoton lisäämistä. Suomalaiset eläkeosakeyhtiöt puolestaan näkevät teleyhtiön varsin turvallisena sijoituksena ja hyvänä osinkojen tuottajana, Mäkinen kertoo MTV:n uutisille.

Tapani Mäkinen uskoo, että spektaakkeli kääntyy suomalaisten eläkeosakeyhtiöiden voitoksi.

Novator vaatii, että Elisan on muutettava yhtiöjärjestystään siten, että muodostetaan erikseen holding-yhtiö ja sen alle tytäryhtiö, joka harjoittaa teleoperaattoritoimintaa Suomessa ja Virossa. Näin osakkeenomistajien omistuksen arvo Elisassa kasvaisi, kun holding-yhtiö voisi keskittyä yrityskauppoihin sekä muihin suurempiin strategisiin kuvioihin ja tytäryhtiö voisi keskittyä teleoperaattoritoimintaan.

Vastakkaista näkemystä eli teleyhtiön säilyttämistä nykyisellään tukee viiden suomalaisen eläkeyhtiön Varma-leiri.

Valtakirjat jätettävä tänään

Aamun Huomenta Suomessa vieraillut Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Jarmo Leppiniemi kertoo, että tähän mennessä 4850 piensijoittajaa on jättänyt valtakirjansa Elisan hyväksi ja vain kymmenen Novatorille.

Leppiniemen mukaan Novatorin suurin ongelma on uskottavuus.

- Islantilaiset ovat uusi tekijä sijoitusmarkkinoilla, ja huomio kiinnittyy heihin. Heiltä puuttuu uskottavuutta ja konkreettinen suunnitelma. Novator haluaa suuremmat riskit ja pidemmät kasvuaskeleet.

Novator haluaa kasvattaa Elisaa ulkomaille. Leppiniemen mukaan ulkomaalainen kasvu on yksi epävarmimpia asioita sijoitusmaailmassa ja epäilee yhtiön saavuttavan tavoittelemaansa kasvua ulkomailta.

Hän myöntää, että asiasta ei välttämättä syntyisi yhtä paljon hälyä, jos kysessä olisi Novatorin sijasta esimerkiksi jokin vakiintunut brittiläinen tai amerikkalainen toimija, jolla on uskottavuutta ja näyttöä omasta takaa.

- Elisan johdolla on näyttöä ja uskottavuutta, Leppiniemi painottaa.

Myös hän uskoo Novatorin häviävän kamppailun Elisasta.

Elisan ylimääräinen yhtiökokous pidetään kahden viikon kuluttua.

Elisan osakkeenomistajien ilmoittautuminen ylimääräiseen yhtiökokoukseen päättyy 13.01.2008. Mikäli osakkeenomistaja haluaa antaa yhtiökokousvaltakirjan, viimeinen postituspäivä on tänään.

Lue myös:

    Uusimmat